Kevään merkkejä ja odotuksen aikaa
Ilmassa alkaa olla pieniä kevään merkkejä, lähinnä lisääntyvän valon määrän muodossa. Meillä kevään merkit yhdistyvät ennemminkin odotuksen aikaan päivä päivältä pyöristyvien tammojen muodossa. Tallin viidestä tammasta kolme on tiineenä ja ensimmäinen varsa saattaa syntyä jo kuukauden päästä!
Olen huomannut itsessäni pieniä hysteerisyyden piirteitä tänä talvena, mitä tulee tiineisiin tammoihin. Mitä enemmän tammat pyöristyvät, sitä enemmän pyörin niiden ympärillä ja tuijottelen niitä jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta. On suoranainen ihme, ettei kukaan ole vielä hermostunut touhuuni. En sinänsä tiedä miksi olen niin jännittynyt, sillä mukana on vain yksi ensikertalainen. Tavallaan kaikki ovat minulle kuitenkin ensikertalaisia, sillä kukaan niistä ei ole aiemmin varsoessaan ollut minun omistuksessani. Onnistun hermoilemaan jopa Hopen kanssa, jolle tämä varsa on sentään jo viides.
Tänä aamuna sää oli kirkas ja hanki kimmelteli kauniina. Saatuani hevoset ulos ja tallin siivottua, siirryin toimistoon hoitaman hieman paperitöitä. Eläinlääkäri oli tulossa hoitamaan Cloudin rokotuksen ja keskustelemaan Jeremyn ruunauksesta. Olin pyöritellyt ajatusta Jeremyn ruunauksesta jo pidempään ja päässyt siihen pisteeseen, että halusin keskustella eläinlääkärin kanssa ajatuksestani - olihan Jeremyllä jo ikää. Mitä enemmän oriin tutustuin, sitä enemmän olin kuitenkin tullut siihen tulokseen että se nauttisi elämästään huomattavasti enemmän osana laumaa. Ruunana se voisi tarhata tammojen kanssa ja minusta tuntui siltä, että se nauttisi kovasti varsojen kasvattamisesta. Jalostuspuolella ori oli myös saavuttanut jo paljon saattamalla maailmaan neljä jälkeläistä, joista suurin osa on jatkanut myös sukuaan. Törmäsinkin Jeremyyn hevosten suvuissa lukuisia kertoja selvitellessäni orivaihtoehtoja Monalle.
Lopulta katsahdin kelloon ja huomasin, että nythän on jo piru vieköön kiire. Eläinlääkäri tulisi hetkenä minä hyvänsä ja Cloud oli vielä ulkona! Painelin tarhoille juoksujalkaa ja kiitin onneani, että Cloud oli päässyt yli kapinavaiheestaan ja lälläslää en anna kiinni -leikeistään. Nyt nuori kipitti vähintään yhtä kovaa vastaan, raukka luuli kai jotain kivaa olevan tapahtumassa. Nappasin tamman kiinni ja talliin päästyämme sidoin valmiiksi käytävälle. Aloitin Cloudin harjaamisen eläinlääkäriä odotellessa ja lässyttelin sille mukavia. Nyt Cloud malttoi seistä nätisti jopa kaksi minuuttia, kunnes levottomuus iski ja tamma alkoi mupeltaa naruja ja tavoitella kaikkea mahdollista irtonaista ympärillään. Kaivoin tamman harjapakista ihan sitä varten ostetun muovisen koiranlelun ja tungin sen sille suuhun. Rauha palautettu.
"Jaahas, täällä se pikku Cloud jo odottelee!" kajahti tallin ovelta. Eläinlääkärimme herra Roberts saapui paikalle juuri sopivasti, kun tamma oli puunattu. Mies taputti Cloudia nopeasti ja alkoi kaivella laukkuaan, selittäen samalla ummet ja lammet milloin mistäkin. Herra Roberts on aina ollut mielestäni mielenkiintoinen tapaus - vanha mies jonka olettaisi olevan hyvinkin vanhaa koulukuntaa, mutta joka on äärimmäisen kiinnostunut tieteestä ja kaikista uusista menetelmistä. Hänen kauttaan saikin yleensä kuulla sekä naapurien että tiedemaailman kuulumiset. Mies puhui tauotta, suoritti Cloudille pikaisen tutkimuksen ja tuikkasi tammaan rokotteen niin nopeasti etten tiedä tajusiko Cloudkaan mitä tapahtui.
"On se vaan sievä pikku tamma ja näyttäisi kasvavankin hyvin. Erinomainen ratsu varmasti aikuisena, kyllä sen jo näkee. Kerroinkos koskaan siitä Jonesin pikku ruunasta, ei näyttänyt yhtään miltään mutta käyttöhevosena täyttä kultaa..."
Vein Cloudin takaisin tarhaan Robertsin jaaritellessa niitä näitä. Jeremy tarhasi tammojen vieressä ja tuttuun tapaansa norkoili kaihoisana väliaidalla. Juttelimme pitkään orista, sen käytöksestä ja käytöstä sekä ajatuksistani. Tulimmekin siihen tulokseen, että Jeremyn voi vielä ruunata ilman suuria todennäköisiä ongelmia. Halusin kuitenkin vielä tilaisuuden ottaa pari annosta pakastetta talteen ja mahdollisesti tarjota oria muille viimeistä kertaa, joten ruunausaika sovittiin alkukesälle.
Hyvästeltyäni herra Robertsin jäin tarhojen reunalle seurailemaan hevosia. Jeremyn ruunaus tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi ihan tosissaan alkaa etsiä jalostusoria talliin. En ollut yhtään innoissani ajatuksesta, sillä jo tammojen löytäminen tuntui riittävän vaikealta. Kirosin varmaan tuhannetta kertaa sitä, että innostuin aina harvinaisista roduista enkä vaikka puoliverisistä.
Olen huomannut itsessäni pieniä hysteerisyyden piirteitä tänä talvena, mitä tulee tiineisiin tammoihin. Mitä enemmän tammat pyöristyvät, sitä enemmän pyörin niiden ympärillä ja tuijottelen niitä jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta. On suoranainen ihme, ettei kukaan ole vielä hermostunut touhuuni. En sinänsä tiedä miksi olen niin jännittynyt, sillä mukana on vain yksi ensikertalainen. Tavallaan kaikki ovat minulle kuitenkin ensikertalaisia, sillä kukaan niistä ei ole aiemmin varsoessaan ollut minun omistuksessani. Onnistun hermoilemaan jopa Hopen kanssa, jolle tämä varsa on sentään jo viides.
Tänä aamuna sää oli kirkas ja hanki kimmelteli kauniina. Saatuani hevoset ulos ja tallin siivottua, siirryin toimistoon hoitaman hieman paperitöitä. Eläinlääkäri oli tulossa hoitamaan Cloudin rokotuksen ja keskustelemaan Jeremyn ruunauksesta. Olin pyöritellyt ajatusta Jeremyn ruunauksesta jo pidempään ja päässyt siihen pisteeseen, että halusin keskustella eläinlääkärin kanssa ajatuksestani - olihan Jeremyllä jo ikää. Mitä enemmän oriin tutustuin, sitä enemmän olin kuitenkin tullut siihen tulokseen että se nauttisi elämästään huomattavasti enemmän osana laumaa. Ruunana se voisi tarhata tammojen kanssa ja minusta tuntui siltä, että se nauttisi kovasti varsojen kasvattamisesta. Jalostuspuolella ori oli myös saavuttanut jo paljon saattamalla maailmaan neljä jälkeläistä, joista suurin osa on jatkanut myös sukuaan. Törmäsinkin Jeremyyn hevosten suvuissa lukuisia kertoja selvitellessäni orivaihtoehtoja Monalle.
Lopulta katsahdin kelloon ja huomasin, että nythän on jo piru vieköön kiire. Eläinlääkäri tulisi hetkenä minä hyvänsä ja Cloud oli vielä ulkona! Painelin tarhoille juoksujalkaa ja kiitin onneani, että Cloud oli päässyt yli kapinavaiheestaan ja lälläslää en anna kiinni -leikeistään. Nyt nuori kipitti vähintään yhtä kovaa vastaan, raukka luuli kai jotain kivaa olevan tapahtumassa. Nappasin tamman kiinni ja talliin päästyämme sidoin valmiiksi käytävälle. Aloitin Cloudin harjaamisen eläinlääkäriä odotellessa ja lässyttelin sille mukavia. Nyt Cloud malttoi seistä nätisti jopa kaksi minuuttia, kunnes levottomuus iski ja tamma alkoi mupeltaa naruja ja tavoitella kaikkea mahdollista irtonaista ympärillään. Kaivoin tamman harjapakista ihan sitä varten ostetun muovisen koiranlelun ja tungin sen sille suuhun. Rauha palautettu.
"Jaahas, täällä se pikku Cloud jo odottelee!" kajahti tallin ovelta. Eläinlääkärimme herra Roberts saapui paikalle juuri sopivasti, kun tamma oli puunattu. Mies taputti Cloudia nopeasti ja alkoi kaivella laukkuaan, selittäen samalla ummet ja lammet milloin mistäkin. Herra Roberts on aina ollut mielestäni mielenkiintoinen tapaus - vanha mies jonka olettaisi olevan hyvinkin vanhaa koulukuntaa, mutta joka on äärimmäisen kiinnostunut tieteestä ja kaikista uusista menetelmistä. Hänen kauttaan saikin yleensä kuulla sekä naapurien että tiedemaailman kuulumiset. Mies puhui tauotta, suoritti Cloudille pikaisen tutkimuksen ja tuikkasi tammaan rokotteen niin nopeasti etten tiedä tajusiko Cloudkaan mitä tapahtui.
"On se vaan sievä pikku tamma ja näyttäisi kasvavankin hyvin. Erinomainen ratsu varmasti aikuisena, kyllä sen jo näkee. Kerroinkos koskaan siitä Jonesin pikku ruunasta, ei näyttänyt yhtään miltään mutta käyttöhevosena täyttä kultaa..."
Vein Cloudin takaisin tarhaan Robertsin jaaritellessa niitä näitä. Jeremy tarhasi tammojen vieressä ja tuttuun tapaansa norkoili kaihoisana väliaidalla. Juttelimme pitkään orista, sen käytöksestä ja käytöstä sekä ajatuksistani. Tulimmekin siihen tulokseen, että Jeremyn voi vielä ruunata ilman suuria todennäköisiä ongelmia. Halusin kuitenkin vielä tilaisuuden ottaa pari annosta pakastetta talteen ja mahdollisesti tarjota oria muille viimeistä kertaa, joten ruunausaika sovittiin alkukesälle.
Hyvästeltyäni herra Robertsin jäin tarhojen reunalle seurailemaan hevosia. Jeremyn ruunaus tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi ihan tosissaan alkaa etsiä jalostusoria talliin. En ollut yhtään innoissani ajatuksesta, sillä jo tammojen löytäminen tuntui riittävän vaikealta. Kirosin varmaan tuhannetta kertaa sitä, että innostuin aina harvinaisista roduista enkä vaikka puoliverisistä.
Kommentit
Lähetä kommentti